tiistai 27. marraskuuta 2012

Hiljaa nimeäsi toistan.
Unohdan kaiken muun.
Sinulle antaisin taivaan ja kuun.
Tähdetkin.
Sydäntäni kosketat.
Olen elossa.
Vain pieni ajatus,
liikaa olen ollut erossa.
Sinusta.
Kuulethan ajatukseni.
Ole minun ikuisesti. 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Liian kauan kaipasin.
Liian kauan odotin.
Yöt valvoin miettien.
Tietä sydämeesi etsien.
Päivät jaksoin toivoa.
Onnellisuuteen uskoa. 
Luoksesi matkani tekisin.
Maailmani sinulle antaisin.
Nyt luotas en poistu milloinkaan.
Rakastaa lupaan ainiaan.


torstai 14. kesäkuuta 2012

Sinä teippaat sydämeni ehjäksi, kun se on palasina.
Sinä selkeytät mieleni, kun ajatukseni ovat sekaisin. 
Sinä ohjaat minut turvaan, kun olen eksynyt.
Sinä valat minuun toivoa, kun olen luovuttamassa.
Sinä valaiset tieni, kun edessä on pimeää. 
Sinä olet se, kenet tarvitsen. 
Sinä olet se, kenet haluan. 
Sinä olet se, ketä rakastan.

lauantai 12. toukokuuta 2012

Pystyyn nostaa pään lapsen pienen, 
silmiin katsoo hymyillen. 
Lämmin katse, kosketus hellä.
Tiedän sen, turva on lähellä.
Jaksaa kuunnella, jaksaa ymmärtää.
Tukena pysyy, kun kaikki muu häviää. 
Vaikka harvoin kerron, tiedät sen kyllä,
olet rakkain, äiti vannon käsi sydämellä.

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Herään kosketukseen, ihanimpaan kosketukseen. 
Avaan silmäni, ja näen sinut vierelläni. 
Hymysi valaisee huoneen, se valaisee koko maailman. 
Laitan käteni poskeasi vasten, suutelen pitkään ja intohimoisesti, 
kuin koko maailma olisi hetkeksi pysähtynyt. 
Katson silmiisi, voin nähdä niistä kaiken sen onnellisuuden ja rakkauden. 
Pienet kehosi eleet kertovat mitä ajattelet, mitä haluat. 
Hymyilen ja hiljaa kuiskaan korvaasi ”rakkaani, eläthän kanssani tämän hetken?”

torstai 8. joulukuuta 2011

Otan askeleen, otan toisenkin.
Matkaani kuljen kohti ikuisuutta. 
Taakseni jätän huolet, jätän pettymykset. 
Vahvana kuljen tietäni omaa. 
Maailmani kirkas, tulevaisuus rajaton. 
Otan aikaa, päivän elän kerrallaan. 
Hymyillen. 
Nauttien. 
Olenhan onnellinen. 





tiistai 11. lokakuuta 2011

Näin sinut kaukaa.
Seisoit sateessa, täysin ajatuksissasi. 
Kävelin kevyin askelin taaksesi, kiedoin käteni ympärillesi. 
Hiljaa suutelin kaulaasi. 
Havahduit, käännyit minuun päin. 
Näin hymyn kasvoillasi.
Hymyn, joka on maailman kaunein. 
Hymyn, joka valaisee koko maailman.
Silmäsi olivat kuin taivaan kirkkaimmat tähdet.
Viattomassa katseessasi oli niin paljon toivoa. 
Hetken vain katsoimme toisiamme. 
Sen hetken olisin toivonut kestävän ikuisuuden. 
Silmäkulmastasi valui kyynel.
Tiesin sen olevan onnesta.
Hiljaa varoen laitoit kätesi kaulani ympärille.
Siinä me kaksi seisoimme.
Onnellisina.